Kun koet olevasi riittämätön, sinun ei tarvitse yrittää tehdä tai olla enemmän

Päädyin pitkästä aikaa lukemaan blogiani vuosilta 2012-14. Joku ehkä muistaakin nuo ajat, kun seikkailin vahvana ja villinä ympäri Aasiaa. Kirjoitin noista vuosista kirjankin: Kerran kuljin ja kumarsin - 15 kuukautta Aasiassa.

Kun nyt katson taaksepäin noita vuosia, eivät päällimmäiset muistoni kuitenkaan ole Pekingin kujien lämpö tai Gobin autiomaan öinen avaruus. Päällimmäisin muistoni on riittämättömyyden tunne, josta kärsin aina ja kaikkialla. Se, että yritin aina vain tehdä ja olla enemmän, ei riittämättömyyden tunnettani vähentänyt. Päinvastoin, se pahensi sitä entisestään. Kun saavutin tietyn horisontin, jouduin huomaamaan, että edessä avautuikin aina vain uusi horisontti, jota tavoitella. Tällöin se piste, jossa itse olin, oli aina yhtä riittämätön.

Yksi kerrallaan saavutin elämässäni kaikki ne asiat, joista olin haaveillut: yliopisto-opinnot, kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen, ympäri maailmaa matkustamisen ja unelmatyöni freelance-kirjoittajana sekä joogaohjaajana. Kun mielessä vallitsi riittämättömyyden ja tyytymättömyyden tuntu, ei tuota tunnetta voinut kuitenkaan poistaa mikään ulkoinen saavutus tai suoritus.

Nyt, vuosia myöhemmin, tiedän viimein mitä tehdä, kun riittämättömyyden tunne iskee. Tärkeintä on uskaltaa olla tekemättä mitään. Vain laskeutua tuohon tunteeseen ja kohdata se; katsoa siihen rehellisesti, ilman että yrittää kiihdyttää sen ohi tai rimpuilla siltä karkuun.

Niille, jotka eivät riittämättömyyden tunteesta kärsi, tämä voi kuulostaa absurdilta. Ja absurdia se onkin - mutta niin todellista niille, jotka riittämättömyydestä kärsivät. Niin suuri oli oma pelkoni olla tekemättä yhtään mitään, että kun viimein yritin, laukaisi se sarjan paniikkihäiriöitä, jotka jatkuivat muutaman vuoden ajan. Paniikkihäiriöitä saattoivat laukaista sellaisetkin arkiset asiat, kuin väsyneet iltapäivät, päiväunet tai löysät sunnuntait - kaikki sellainen, jossa näyttäydyin itselleni riittämättömänä.

Kärsin näistä tuntemuksista edelleen viikoittain, mutta nykyään ne eivät enää vedä minua mukaansa. Olen viimein tajunnut, että kun koen olevani riittämätön, ei minun tarvitse yrittää tehdä tai olla enemmän.

Ensin on tärkeintä uskaltaa pysähtyä ja laskeutua tuohon tunteeseen. Jos harjoittaa meditaatiota, voi olla hyvä istua tuntemuksen kanssa meditaatiossa, mutta jos meditaatio on itselle vierasta, voi yhtä hyvin juoda rauhassa teetä tai pötkötellä aloillaan. Kunhan tekee itselleen tietoiseksi sen, ettei kyse ole siitä, että olisi aidosti riittämätön - että se on vain tunteiden ja ajatusten kimppu, jota ei tarvitse uskoa ja johon ei tarvitse samaistua.

Sitten voi lempeästi sallia itselleen niitä asioita, joita riittämättömyyden tunteen ääni ei sallisi. Itselläni näitä asioita ovat esimerkiksi fantasia- ja scifi-kirjallisuuden lukeminen, puutarhassa maleksiminen ja kasvi- ja eläinkunnan ihailu - kaikki sellainen, mistä spontaanisti nautin. Tällöin sallin itselleni ennen kaikkea myös itseni.

Olen ollut scifi- ja fantasianörtti pienestä lähtien. Niin surullista kuin se onkin, en kuitenkaan sallinut itselleni vuosikausiin muun kuin asiakirjallisuuden lukemisen. Nyt olen kuitenkin palannut juurilleni, ja tällä hetkellä lukulistalla on Taru Sormusten Herrasta 17 vuoden tauon jälkeen. Scifi- ja fantasiakirjallisuudella on äärimmäisen tärkeä tehtävä: ne antavat tilaa mielikuvitukselle, vaihtoehdoille ja utopioille avaten näin tiloja kulttuurimme ulkopuolelle. Ne antavat äänen ja hahmon sille, jota emme muuten näkisi tai osaisi edes kuvitella näkevämme.

Kirjoitan tällä hetkellä myös scifi-kirjaa, ja kirjoitusprosessin onkin tarkoitus avata ennen kaikkea mielikuvituksellisia ja vaihtoehtoisia tiloja. Jos kirjoittaa julkaisua pakkomielteisesti ajatellen, kirjoittaa aina jokin kapea määränpää mielessään. Ilman julkaisupakkomiellettä päätyy kuitenkin usein kirjoittamaan itsensä johonkin aivan uuteen ja tuntemattomaan paikkaan, ja siitä kirjoittamisessa on ainakin itselleni kysymys.

Kuvassa on lempikahvilani ja vaatevarustus, jota ei ehkä uskoisi Brasiliassa kesäaikaan näkevänsä. Curitiba on kuitenkin Brasilian kylmin kaupunki, ja tällä viikolla täällä on välillä ollut vain kymmenisen astetta.

Brasilian luonto hivelee sydäntäni. Vaaleanpunaiset saniaiset, valtavat saniaispuut sekä jättipeikonlehdet.

Rakkaimmat kotijoukot.

Toivon, että tämä postaus antaa jotain sekä riittämättömyyden tunnetta kokeville sekä niille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessa riittämättömyyden tunteesta kärsivän kanssa. Saatamme vaikuttaa vahvoilta tai villeiltäkin, mutta usein olemme vahvoja ja villejä siksi, ettemme salli itsellemme muuta. Kun me sairastumme, sairastumme omaan vahvuuteemme. Valitettavasti elämme vahvuutta ja suorittamista ihannoivassa kulttuurissa, ja siksi pahaa oloamme pidetään usein elämässä onnistumisen merkkinä. Sitä saatetaan jopa ihailla, joka kiihdyttää oravanpyöräämme entisestään.

Meihin tehoaa hellyys, herkkyys ja inhimillisys, sillä juuri ne ovat asioita, joita emme itsellemme osaa suoda.

Muistathan: kun koet olevasi riittämätön, sinun ei tarvitse yrittää tehdä tai olla enemmän. Sinun täytyy kuitenkin uskaltaa pysähtyä, ja se vaatii paljon rohkeutta.