Seksi: radikaalia läsnäoloa ja vapautta vai kulttuurinen performanssi?

Seksi on radikaalia läsnäoloa ja vapautta.

Tai sitä se ainakin voisi olla, ellei se olisi niin kauttaaltaan hautautunut kuttuurisen painolastin alle. Meihin kaikkiin onkin iskostunut sosio-kulttuurinen malli siitä, mitä on normaali ja hyvä seksi - tai mitä seksi edes ylipäänsä on. Usein olemme niin ehdollistuneet tähän malliin, että pidämme sitä omanamme. Tällöin oikealta ja hyvältä tuntuu ennen kaikkea se, minkä alitajuntaisesti tiedämme istuvan kulttuurisesti hyväksyttyyn malliin.

Onkin kiinnostavaa, että se, minkä koemme kaikkein intiimeimmäksi ja yksityisimmäksi asiaksemme - seksielämämme - on kauttaaltaan kulttuuristen mallien ja esitysten rakentamaa. Intiimiyden sijaan pyrimme parhaamme mukaan toisintamaan oppimiamme malleja ja roolisuorituksia.

Radikaalin läsnäolon ja vapautumisen sijaan seksistä tuleekin performanssi, ja tuota samaa performanssia uusinnetaan makuuhuoneiden hämärissä kuvitellen sen olevan yksilöllistä, intiimiä ja ainutkertaista.

Tämä on suurin syy siihen, miksi en ole enää pitkään aikaan kokenut seksiä kovinkaan henkilökohtaiseksi puheenaiheeksi. Valtaosalle meistä seksi ei ole henkilökohtainen, intiimi tapahtuma, vaan yhteisesti suoritettu kulttuurinen performanssi.

(Huomaathan, että kyseinen teksti pohjautuu omiin kokemuksiini, ja on siksi huomattavan heteronormatiivinen. Itseäni kiinnostaisi kovasti kuulla kokemuksia myös hetero- ja cis-normatiivisuuden ulkopuolelta.)

Elämä autoseksuaalina

Lukeudun itse hyvin pieneen seksuaalivähemmistöön. Olen autoseksuaali - siis henkilö, joka kiihottuu seksuaalisesti lähes yksinomaan itsestään. Seksuaalisuuden suuntautumiseni myötä olen saanut kuulla jos jonkinlaisia nimittelyitä, joista yleisin taitaa olla narsisti. Autoseksuaalit eivät kuitenkaan ole narsisteja sen enempää kuin minkään muunkaan seksuaalisen suuntautumisen edustajat. On myös huomattava, että seksuaalinen ja romanttinen viehätys eivät välttämättä kulje aina samoja uria. Itse koen esimerkiksi hyvin voimakasta romanttista viehätystä kaikkia sukupuolia kohtaan.

Autoseksuaalisuus (samoin kuin aseksuaalisuus) ovatkin varsin vähän tunnettuja, saati sitten keskusteltuja ilmiöitä. Esimerkiksi Wikipediasta "autoseksuaalisuus"-termillä haettaessa avautuu itsetyydytyksestä kertova sivu. Autoseksuaalisuus ja itsetyydytys eivät kuitenkaan ole samoja asioita, eivätkä välttämättä edes kulje käsi kädessä.

Autoseksuaalisuuteni myötä istun jo valmiiksi heikonlaisesti kulttuurimme performanssiin, ja siksi olen kokenut seksin aina varsin hämmentäväksi. Kulttuurimme kasvattina yritin toki pitkään olla performanssissa mukana parhaan kykyni mukaan. Muutama vuosi sitten aloitin kuitenkin oman seksuaalisen matkani. Matkani alkoi kysymyksellä siitä, mitä seksi oikeastaan on, ja miksi koen sen niin ahdistavaksi.

Penetraatiopakko ja laukeaminen

Se, minkä koin ahdistavaksi, ei tietenkään ollut seksi kaikessa loputtomassa laajuudessaan, vaan juuri kulttuurimme kapea seksiperformanssi.

Sekä penetraatio- että laukeamispakko synnyttävät valtavat suorituspaineet kummallekin osapuolelle. Miehen rooli tällaisesssa asetelmassa on hyvin suppea: miehellä täytyy seistä, ja miehen täytyy pystyä laukeamaan. Naisen tehtävä taas on avustaa miestä, joka johtaa usein kaikkeen muuhun kuin mielihyvään - sekä suorituspaineiden takia että sen, että naisen herkimmät alueet eivät suinkaan sijaitse vaginassa. Penetraatio on useimmiten myös äärettömän vakavaa puuhaa, jonka aikana ei naureta eikä puhella ylimääräisiä; penetraation suorittamisen malli etenee opittua kaavaa noudattaen täsmällisesti eteenpäin. (Apua. Ei ihme, että hämmentää ja ahdistaa.)

Millainen tämä seksiperformanssi sitten on? Siihen kuuluu kaksi asiaa: penetraatio ja laukeaminen. Laukeamisessa on kysymys nimenomaan ejakulaatiosta, joka on eri asia kuin miehen orgasmi. (Valitettavasti miehen orgasmi kuitenkin puuttuu valtavirtaisesta seksikäsityksestämme lähes kokonaan.) Seksikerta voi olla onnistunut, vaikka nainen ei saisikaan orgasmia, naisella kun on tilaa kokea seksissä paljon muutakin, mutta miehen seksikerran voi täydellistää vain niin kutsutun kliimaksin saavuttaminen.

Penetraatiokeskeisessä mallissa miehen seksuaalisuus pelkistyy peniksen alueelle - ja peniksen alueellakin vain sen päähän. Tämä jättää miehelle sallitun seksuaalisen kokemuksen tilan hyvin kapeaksi. Kun tähän yhdistetään vielä ajatus siitä, että seksikokemus on onnistunut vasta sitten, kun sperma on lentänyt, ei ole ihme, että seksistä tulee suppeaa ja suorituskeskeistä.

Ejakulaatio on siis loppuunviemisen, onnistumisen osoitin. Laukeaminen onkin valtavalla kulttuurisella painolastilla varustettu toimitus. Ei ole ihme, että niin moni mies ja välillisesti myös nainen kokee siitä painetta.

Ongelmat ja häiriöt "normaalin" seksin esteenä

Penetraatio- ja laukeamispakko mahdollistavat seksikokemuksen patologisoitumisen. Jos penetraatio ei onnistu vallitsevan seksikäsityksen mukaisesti, puhutaan erektio-ongelmasta. Jos laukeaminen taas tapahtuu liian nopeasti, on kyseessä ennenaikainen siemensyöksi. Ennenaikainen suhteessa mihin? Ennenaikainen suhteessa normaaliksi, hyväksi koettuun seksimalliin. Jos laukeaminen taas on vaikeaa tai ei tapahdu lainkaan, puhutaan orgasmihäiriöstä.

Fyysiset ja psyykkiset ongelmat asettuvatkin esteeksi normaalin, hyvän seksikokemuksen tuottamiselle. Medikalisoitumisen aikana näitä ongelmia vastaan käydään samoin kuin muitakin fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia: pääosin kaupallisen lääketieteen, joskus myös terapian keinoin.

Tämä näkyy myös siinä, miten vammattomuutta pidetään seksinharrastamisen normina. Vammaisten seksuaalisuus ja seksi näyttäytyy lähes poikkeuksetta marginalisoituna: se on tabu tai sitä kohtaan osoitetaan säälivää syrjintää.

Tilaa radikaalille läsnäololle ja vapautumiselle

Mitä jos seksi voisi olla radikaalia läsnäoloa ja vapautta? Mitä jos se voisi olla mitä tahansa? Mitä jos siinä olisi tilaa, avaruutta ja syvyyttä kokea enemmän tai vähemmän - juuri sen verran, kuin kulloinkin luontevalta tuntuu? On traagista, jos emme anna sille edes mahdollisuutta olla jotain muuta; jos emme katso rehellisesti itseemme ja kumppaniimme ja kysy onko tämä sitä, mitä todella haluamme.

Olisiko seksi silloin samanlaista kuin kulttuurimme performanssimme? Jos olisi, hienoa. Ja jos taas ei, on korkea aika karauttaa uusille, tuntemattomille maille.

Uusille, tuntemattomille maille karauttaminen on pelottavaa - se on aidosti radikaalia. Hyvä alku voisi olla tuoda seksikokemukseen hieman enemmän tilaa: tilaa naurulle, tai ehkä edes sille pienelle hymylle, joka kertoo, että radikaalissa, intiimissä läsnäolossa ei tarvitse olla onnistumisia ja suorituksia, ei ongelmia eikä häiriöitä. Läsnäolo itsessään riittää, sillä vapaus odottaa jokaisessa läsnäolevassa hetkessä.