Emme ole välinpitämättömiä, itsekkäitä tai laiskoja - emme vain tunne itseämme ja omaa potentiaaliamme

Moralisointi, hyvesignalisointi ja syytökset ihmiskunnan välinpitämättömyydestä, itsekkyydestä ja laiskuudesta - me kaikki olemme törmänneet niihin, ja mitä todennäköisimmin harjoittaneet niitä myös itse.

Ihmiset eivät kuitenkaan ole välinpitämättömiä, itsekkäitä tai laiskoja. 

Sen sijaan ihmiset ovat oman itsensä vankeja; loukussa siinä pienessä itsessään, jota eivät tunne. Tämä on traagista, sillä silloin jää tietämättä ja tuntematta myös se valtava potentiaali, joka meissä jokaisessa on. Buddhalaisuudessa ajatellaan, että jokainen elävä olento on perusluonnoltaan Buddha. Tuo kapasiteetti ja sen avaamat mahdollisuudet eivät kuitenkaan pääse esiin niin kauan, kuin olemme itsemme vankeja.

Kun olemme itsemme vankeja, maailma tuntuu vieraalta ja pelottavalta - se on jotain ulkopuolista ja itsestä erillistä. Siltä haluaa käpertyä suojaan, tai sen haluaa kieltää. Oma elämä - työ ja opiskelu, ihmissuhteet ja oma jaksaminen - tuntuvat jo itsessään olevan liikaa, ja pelkkä maailmassa pärjääminen ja selviytyminen tuntuu vievän kaiken kapasiteetin. Tällöin puheet maailman tilasta ja sen eteen toimimisesta tuntuvat uuvuttavilta ja pelottavilta, ja sitä joko käpertyy entistä enemmän itseensä tai suuntaa pelkonsa ja pettymyksensä johonkin ulkoiseen tahoon - esimerkiksi populistiseen politiikkaan.

Tämä ei kuitenkaan ole todellinen potentiaalimme. Pienen itsen rajat tulevat hyvin nopeasti vastaan, sen me tiedämme kaikki. Me olemme kuitenkin jotain paljon suurempaa kuin tuo pieni itse. Maailma ei ole meistä erillinen, emmekä me siitä. Me olemme kaikki tuon maailman ilmentymiä. Tällöin myöskään maailman hyväksi toimiminen ei ole omasta elämästämme erillinen projekti, vaan se on elämisen ja olemassaolon perusolemus.

Know Thyself tuumasi Sokrates jo melkein 1500 vuotta sitten. Sokrateen ajatus oli, että on mahdotonta ymmärtää maailman monimutkaista dynamiikkaa ennen kuin ymmärtää itseään. Platon syvensi Sokrateen ajatusta lisäämällä, että itsensä ymmärtämisellä on myös laajempi vaikutus: se johtaa ymmärrykseen ihmisluonnosta. Myös itämaisessa ajattelussa on vahva itsetuntemuksen traditionsa. "Jos en voi tarkkailla omaa hengitystä objektiivisesti edes kymmenen sekunnin ajan, miten voin luulla kykeneväni tarkkailemaan maailmaa objektiivisesti?", kysyi historioitsija ja pitkäaikainen vipassana-meditaation harjoittaja Yuval Noah Harari osuvasti eräässä haastattelussaan.

Tämä on tietysti itsestään selvää. Ja silti kulttuuristamme puuttuu itsensä tunteminen sekä käsitteenä että ilmiönä lähes täysin. Kuljemme kaikki vähintään 9-vuotisen ja valtaosa meistä vielä huomattavasti pidemmän koulutusputken läpi vailla mainintaakaan itsetuntemuksesta. Tieto ja ymmärrys on kulttuurissamme jotain, jota etsitetään ja kerrytetään aina ulkopuolelta. Tällöin myös maailman tapahtumat ja sen toimijat näyttäytyvät itsestämme ulkopuolisina.

Ulkoiseen tietoon perustuva ymmärrys maailmasta ei riitä. Kuinka moni meistä on tietoinen liha- ja maitoteollisuuden ekologisista ja eettisistä vaikutuksista, mutta jatkaa silti samaa vanhaa kulutuskäyttäytymistään vuodesta toiseen? Välillä aiheeseen liittyvään uutiseen törmätessään sitä saattaa kokea pienen piston rinnassaan, mutta siltä onnistuu aina kiemurtelemaan karkuun.

Trump, ydinasevarustelu ja ilmastonmuutos eivät kuitenkaan ole mitään minusta tai sinusta ulkopuolista. Kun katson tarkkaan ja syvällisesti itseeni, näen nuo kaikki itsessäni. Voin nähdä itsessäni syyt ja seuraukset populismin nousuun, asevarusteluun ja kestämättömään kulutuskulttuuriin. En siksi, että olisin korostuneen populismille altis tai kuluttamisesta merkitystä etsivä yksilö vaan siksi, että olen ihminen, ja siksi jaan pohjimmiltani saman kokemuksen kuin jokainen muukin lajini edustaja.

Se, joka ei näe itsessään potentiaalista populistista äänestäjää, asevarustelun tukijaa tai ilmastonmuutosskeptikkoa, ei ole katsonut syvällisesti itseensä.

Samanlaisuutemme ja keskinäisriippuvaisuutemme antaa myös valtavasti toivoa. Kun ymmärrämme olevamme kaikki pohjimmiltamme samojen voimien vietävissä, voimme ymmärtää myös sen valtavan potentiaalin, joka meissä yksilöllisesti ja kollektiivisesti on.

On vain yksi suunta: ihmisen on aika astua itsetuntemuksen ja tietoisuuden polulle. Tietoisuudella en tarkoita mystisiä tajunnantiloja tai henkisiä kokemuksia. Moiset tilat ovat meille kaikille auki ja koettavissa - ne ovat kauniita ja pyhiä kokemuksia. Se, mikä kuitenkin ratkaisee kaiken, on arkitodellisuutemme. Tietoiseksi tuleminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että tulee tietoiseksi itsestään - maailmasta itsessään ja itsestään maailmassa.

"Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä", kirjoitti Blake aikana, kun ilmastonmuutos ja moni muu globaali haaste ei ollut vielä läsnä. Blaken sanoissa on kuitenkin paljon viisautta, jota aikamme tarvitsee.

Minun pelkoni, toiveeni ja potentiaalini ovat sinun pelkoasi, toivoasi ja potentiaaliasi. Jos olet lukenut tänne asti, voit nyt hetkeksi tuoda mieleesi jonkun sellaisen ihmisen, jonka koet seisovan paremman maailman tiellä. Sen jälkeen voit muistaa, että sinä ja tämä ihminen ette ole toisistamme erillisiä: te jaatte pohjimmiltanne samat pelot ja toiveet - ja saman valtavan potentiaalin.

Voimme tunnistaa tämän, ja tulla yhteen - tai sulkeutua pieneen itseemme ja antaa sen vangita meidät.

Omaan itseen laskeutuminen ilon ja leikkisyyden, juurtumisen sekä levon kautta - sitä joogaharjoitus minulle on. Joogata voi monista eri syistä ja monin eri tavoin. Niin kauan kuin joogaharjoitus on itsetuntemuksen polku, on harjoitus mielestäni autenttista.

Kolmen Brasilia-kuukauden jälkeen matkamme jatkuu muutaman päivän päästä kohti Paraguayta. Kävimme hyvästelemässä lempimetsän ja lähipuiston kapybarat - ja onneksi kävimme, sillä kapybarat olivat kovasti lisääntyneet sitten viime näkemän. Laskimme nähneemme ainakin seitsemän kapybaran poikasta. Emme tohtineet mennä liian lähelle, ettemme häiritsisi perherauhaa.

Tie muutokseen ei käy itseinhon vaan itsetuntemuksen kautta. Jos jotain toivon sinun tästä kirjoituksesta muistavan, niin tämän: me emme ole välinpitämättömiä, itsekkäitä tai laiskoja - emmekä myöskään kykenemättömiä tai epäonnistuneita. Me emme vain tunne itseämme ja omaa potentiaaliamme.

Meidän on uskottava ja luotettava ihmiseen, mutta samanaikaisesti muistettava, että pelkkä uskominen ja luottaminen ei riitä. Ihmiskunnan on aika astua radikaalille itsetuntemuksen polulle, eikä tuo polku ole aina miellyttävä kulkea. Jos kuitenkin uskomme ja luotamme omaan potentiaaliimme, pystymme kohtaamaan tuon polun ja sen mukanaan tuomat haasteet.