Vihaa, väkivaltaa ja pelkoa Brasiliassa - mutta myös rakkautta

Brasilia on monilta osin kaaoksessa. Juuri valittu presidentti Jail Bolsonaro on tunnettu väkivaltaista fasismia ihannoivista kommenteistaan, aikeistaan avata Amazonin alkuperäiskansojen alueet kaupalliselle kilpailulle sekä äärimmäisestä nais- ja vähemmistövihastaan. Bolsonaro ratsasti presidentiksi korruption vastaisella kampanjallaan, mutta ei mennyt kauaakaan, kun Bolsonaron perheen massiivinen korruptioskandaali tuli julki. Korruptiossa itsessään ei toki Brasiliassa ole mitään uutta. Bolsonaron perhe on kuitenkin yhteydessä myös äärimmäisen väkivaltaisiin, palkkamurhia tekeviin militioihin. Poliittinen peli on likaista, vihaista ja väkivaltaista.

Miten kaikki tämä näkyy itseni ja lähipiirini päivittäisessä elämässä täällä Brasiliassa?

Monin tavoin. Ihmiset pelkäävät - pelkäävät aidosti ja kouriintuntuvasti. Erityisen ahtaalla ovat vähemmistöt, ja koska oma työni liittyy nimenomaan vähemmistökysymyksiin, koostuu oma lähipiirini täällä hyvin pitkälti vähemmistöjen edustajista. Varsinkin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat pelkäävät liikkua kaduilla: vihan ja väkivallan uhan ilmapiiri on käsinkosketeltava. Kaikki haastateltavani ovat kertoneet kokeneensa ilmapiirin muuttuneen voimakkaasti viimeisen vuoden aikana. He joutuvat nykyään suunnittelemaan elämäänsä aivan erilaisen väkivallan paineen alla. Naispoliitikko Marielle Franco, joka antoi monilla tavoin kasvot Brasilian vähemmistökysymyksille, murhattiin julmasti viime vuonna.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuva paine on aivan omaa luokkaansa. Erityisesti transnaisiin kohdistuvat murhat ovat käsittämättön raakoja. Juuri viime viikolla murhatun transnaisen esimerkki osoittaa hyvin, mitä tarkoitan käsittämättömällä raakuudella: murhatun naisen sydän oli kaivettu tämän rinnasta ulos. Erityisen vääristyneen tilanteesta tekee se, että Brasilia on myös maailman suurin transpornon kuluttaja. Transsukupuolisia siis samanaikaisesti vihataan, murhataan - ja halutaan.

Ilmassa on kuitenkin myös paljon rakkautta, voimaa ja yhteisöllisyyttä. Brasilialainen kansalaisyhteiskunta on ihailtavan vahva ja voimakas. Kansalaisyhteiskunta ei toki ole yhtenäinen blokki, ja viime aikoina vastakkainasettelut kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välillä ja myös kesken ovat lisääntyneet voimakkaasti: yhteen ottavat nykyään esimerkiksi vasemmisto- ja oikeistofeministit.

Ihailen ja arvostan kaikkia niitä uskomattoman kauniita ja rohkeita artisteja ja aktivisteja, jotka laittavat itsensä likoon ja asettavat itsensä haavoittuvaan, usein uhattuunkin asemaan. Juuri viime viikolla haastattelin transnaista, joka oli onnistunut siinä, missä puolet hänen kaltaisistaan ei koskaan tule onnistumaan: saavuttamaan Brasilian transsukupuolisten keskimääräisen eliniänodotteen. 36 vuoden iän. Haastattelussaan hän painotti moneen kertaan, ettei halua tehdä anonyymia haastattelua, vaan toivoo nimensä olevan nimenomaan esillä. Siitäkin huolimatta, että se asettaa hänet potentiaalisesti silmätikuksi. Eikä silmätikuksi joutuneille vähemmistön edustajille käy Brasiliassa tällä hetkellä usein kovinkaan hyvin.

Vihan, väkivallan ja pelon keskellä on tärkeää muistaa ne kaikki arkiset asiat, jotka muistuttavat elämän jatkuvuudesta. Tässä joitain asioita, joista minä saan voimaa ja rohkeutta.

Taide ja aktivismi. Niin kauan kuin taide ja ihmiset ovat kaduilla, on toivoa.

Kylät ja kyläelämä. Kyläelämä muistuttaa aina elämän perimmäisestä yksinkertaisuudesta ja siitä, mikä elämässä on jatkuvaa 

Toinen tärkeä asia on lukeminen. Tulevaisuudessa eriarvoistumis- ja eriytymiskehitys tulee todennäköisesti vain syvenemään, ja siksi meillä on entistä suurempi tarve kyetä sukeltamaan itsellemme vieraisiin todellisuuksiin ja maailmoihin. Täällä on ollut ihastuttavan paljon aikaa lukea. Viimeisen kahden kuukauden aikana olen lukenut seuraavat kirjat: Johanna Sinisalon Auringon ydin, Yuval Noah Hararin Money sekä 21 lessons for the 21st century, Ursula Le Guinin Dispossessed, Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma, Yu Huan China in Ten Words, Haruki Murakamin Komtuurin surma sekä Raisa Asikaisen ja työryhmän Pekingin kevät 2018: Tiananmen ja kiinalaisen aktivismin rajat. Tällä hetkellä (kuvitteelliselta) yöpöydältäni löytyvät Yuval Noah Hararin Sapiens sekä Margaret Atwoodin Orjattaresi.

Luonto ja oliot. Luonnon ja sen oliokirjon kohtaaminen antaa aina perspektiiviä siihen, millainen lajien kirjo maapallolla vallitseekaan, ja miten ihminen on vain yksi noista lajeista. Kaikkia lajeja yhdistää riippuvuus maapallon resursseista ja tulevaisuudesta, ja siksi kohtalomme ovat väistämättä yhteenkietoutuneita.

Kulttuurien ja väestöryhmien välinen dialogi. Brasilia on äärettömän monenkirjava, runsas ja rehevä maa. Täällä Curitibassa asuu esimerkiksi Latinalaisen Amerikan suuri japanilainen siirtolaisväestö. Siksi keskeltä kaupunkia löytyykin tämä japanilainen puutarha, josta itse pidän kovasti. Samoin täältä löytyy myös ukrainalais- puolalais, saksalais- ja italialaissiirtolaisia sekä näille omistetut muistomerkit ja kulttuurikeskuksensa.

Tiimi. Tiimimme käy tekemässä maksuttomia, nopeita HIV-testejä kaupungin kaduilla. HIV-testaaminen on tärkeää, sillä konservatiivisen politiikan nousun jälkeen HIV-tartuntojen määrä Brasiliassa on jopa kolminkertaistunut. Suunta on hälyttävä, ja pääsyitä sille ovat stigmatisoitumisen aiheuttama seksuaalikasvatuksen puute sekä avoimen dialogin romuttuminen. Kirjoittamani suomenkielisen artikkelin aiheesta voit lukea täältä.

Brasilia on kaaoksessa ja uutisia lukiessani olo on useimmiten epäuskoisen järkyttynyt, mutta ilmassa on myös paljon toivoa ja periksiantamattomuutta. Tämä on haastava aika olla Brasiliassa ja erityisesti tehdä täällä ihmisoikeustyötä. Olen kiitollinen, että saan olla täällä juuri nyt, tekemässä juuri näitä asioita.

Vihaan ja pelkoon on vastattava rakkaudella, välinpitämättömyyteen välittämisellä ja eriytymiseen yhteentulemisella. Jos jotain pyrin vaalimaan joka päivä, niin tietoa siitä, että jokainen sydämestä tuleva kohtaaminen, teko ja sana on mittaamattoman arvokas.

Palailen blogin äärelle luultavasti taas muutaman viikon kuluttua! Olemme lähdössä saaristoon viettämään kalastajakyläelämää. Paranan provinssin apinoilta on löydetty ihmisiinkin tarttuvaa keltakuumetta, ja siksi suuri osa luonnonkohteista on suljettu vierailijoilta. Olen odottanut kalastajakyläreissuamme kovasti, joten täytyy toivoa, ettei kyseistä paikkaa ole suljettu.

Näkemisiin! ❤